Kannattaako huonekalun korjaus?
Onko tuolin verhoiluttaminen järkevää?
On. Yksinkertaisesti on. Kun puhutaan tuolista tai sohvasta jonka runko on tukeva ja laadukkaasti tehty, niin sen korjaaminen todellakin kannattaa. Ihan yhtälailla auton korjaaminen kannattaa, kun se on tekniikaltaan ja rungoltaan pätevä. Ja kuluvat osat kuluvat kaikissa käyttökohteissa on se mikä tahansa esine.
Huonekalussa voidaan korjata runkoa esim. puutuolin irtoilevat liitokset saadaan liimattua takaisin kiinni. Pehmusteet pystytään uusimaan, on ne sitten vaahtomuovista tai perinteisesti joustimilla ja heinillä. Pehmusteilla pystytään myös muokkaamaan esim. istuinkorkeutta, kovuutta, pehmeyttä ja ulkonäköä. Ja tietenkin se itse verhoilu! Verhoilukankaalla voidaan tehdä huonekalulle täysin muuttunut ilme tai pitäytyä entisen laisena.
Uuden huonekalun hinnan vertaaminen uudelleen verhoiluttamiseen ja kunnostamiseen ei ole millään tavalla verrannollista. Esimerkiksi sohvan verhoiluttamisen hinnalla saat ihan taatusti kaupasta uuden sohvan, mutta onko sillä hinnalla saatavissa minkä laatuinen sohva?!
Ammattilaisen käsissä ja laadukkailla materiaaleilla vanha sohva tai tuoli saadaan taas uutta vastaavaksi ja sille elinkaarta vuosiksi eteenpäin. Hyvä runkoiset kalusteet ovat kunnostettavissa, sekä verhoiltavissa useammankin kerran ja kun käytetään laadukkaita materiaaleja, niin joka kerta ei tarvitse uusia pohjia ja pehmusteita myöden. Tämä pätee niin vaahtomuovipehmusteisissa kuin perinteiseen tyylin tehdyissä kalusteissa.
Kannustaisiko sinua vanhan korjauttaminen, jos sen hinta olisi alhaisempi? Korjauskulujen ALV prosentin alentamisen vuoksi on käynnissä nimenkeruu johon tarvitsemme 50 000 allekirjoitusta, jotta se saataisiin vietyä eteenpäin lakialoitteeksi eduskuntaan. ALV:n alentamista nykyisestä 25,5% 14%:iin haetaan näille korjausaloille:
Jalkineiden ja nahkatuotteiden korjaus ( suutarit)
Vaatteiden ja tekstiilien korjaus ja muokkaus ( ompelijat, vaatturit)
Huonekalujen verhoilu ja korjaus ( verhoilijat)
Kodinkoneiden korjaus
Elektroniikan korjaus
Polkupyörien korjaus
Muiden pientavaroiden, kuten kellojen ja korujen korjaus
Voit tutustua hankkeeseen tarkemmin sivustolla https://www.korjausaloite.fi/ ja antaa oman allekirjoituksesi, jotta tämä asia saataisiin vietyä eteenpäin! Korjauttaminen tukee kestävää kehitystä ja vähentää jätteen määrää merkittävästi.
Tämä sohva oli jo parikymmentä vuotta vanha, mutta varsin hyvässä kunnossa. Verhoilukangas oli kuitenkin nähnyt parhaat päivänsä joten sohva kaipasi uutta kangasta pintaansa. Asiakkaat olivat edelleen mieltyneet sohvan kokoon ja ulkonäköön, joten uudelleen verhoiluttaminen oli hyvinkin kannattavaa. Uudella verhoilulla haluttiin kuitenkin muuttaa sohvan väriä ja sehän on hyvinkin helppoa, sillä verhoilukankaita on runsaasti saatavilla eri väreissä.
Kahden K-tuolin verhoilu. Näissä tuoleissa jousitukset ja pehmusteet olivat kunnossa, mutta verhoilu uusittiin ja puuosat hiottiin, sekä lakattiin uusiksi. Vaikka koira oli tehnyt toiseen tuoliin pienen kaivannon saatiin sen tuhot korjattua pintapehmusteen ehostuksella.
Kuuden pikkutuolin istuinosat verhoiltiin uudestaan nahalla ja samalla myös ohut vaahtomuovipehmuste uusittiin. Vanha tekonahkaverhoilu oli hyvinkin kulunut ja hajonnut, mutta itse rungot tuoleissa olivat tukevat. Istuinosien verhoilu on nopea ja näppärä tapa uudistaa pikkutuolit.
Mietitkö tuolin tai sohvan verhoiluttamista? Kaipaako huonekalusi kunnostamista? Laita minulle viestiä jossa kerrot oman näkemyksesi verhoilun ja kunnostuksen tarpeesta, sekä kuva(t) kohteesta, niin annan sinulle alustavan arvion työn ja tarvikkeiden osuudesta.
Löydät yhteystietoni täältä 👇
Seuraa Verhoomo Silkkiä somessa, niin näet enemmän muutostarinoita. @verhoomosilkki